tiistai 21. huhtikuuta 2015

Suomenhevosten laatuarvostelun karsinnoissa 18.4. Harjussa Tintin Neilikan kanssa

Neilikka osallistui suomenhevosten laatuarvostelun karsintaan la 18.4. Harjun oppimiskeskuksella. Tyyni  viilipyttymme matkusti ensimmäistä kertaa yksin, siitä sen kummemmin ahdistumatta. Välillä vähän huuteli  kopista matkan varrella, jos joku olisi vaikka vastannut, missä mennään. Harjussa tutustuimme odotellessamme maastoesteisiin ja hypättiin mm. banketti. Neilikan pieni koko sai aikaan hymyjä kanssakilpailijoiden omistajien huulille. 
Toisiksi viimeisenä oli Neilikan vuoro suorittaa irtohypytys ja näyttää askellajinsa. Tyynesti se käveli maneesiin ja odotti tehtäviään. Irtohypytyksessä se on yleensä erittäin innokas ja kujan alkuun irtoaa usein hulppea kierrepukki. Nyt malttoi olla niitä esittelemättä ja rennosti ja varmasti suoritti hyppyjään. Kun viimeistä okseria korotettiin enemmän väli oli hiukan huono ja pudotti yläpuomit, väli korjattiin ja niin korjasi Neilikkakin, leiskauttaen tyylillä yli ison okserin, siinä vaiheessa hyvmyilivät kasvattaja Tiina Pakkasen ja minun lisäkseni myös estetuomari. Neilikka hyppää




Arvostelut kokonaisuudessaan: 
Askellajikoe: käynti, puhdasta ja nelitahtista. Tarmokasta ja siinä on melko hyvä yliastunta 7,5. 
Ravi on tahdikasta ja säännöllistä, siinä on melko hyvä askelpituus, mutta on hieman maahansidottua 7. 
Laukka on tahdikasta ja melko tasapainoista, se on puhdasta ja kolmitahtista ja siinä on hyvä askelpituus 8. 
Irtohypytys: Tekniikka, erittäin hyvä, etupää irtoaa maasta hyvin, käyttää selkäänsä, avaa takaa, notkea, elastinen 8,75. Kapasiteetti, on pienessä ponissa ponnua, venyvä (tuomari lisännyt vielä hymiön perään) 8,75. asenne ja yhteistyöhalukkuus, itsevarma, rohkea, korjaa hyvin, kuuliainen, reaktiivinen 8,75. Lopputulos jaettu 3. sija ja todennäköinen paikka syyskuulle finaaliin Ypäjälle (varmistuu viikolla 22).


Viime syksyn tamma ja varsa näyttelystä Jokimaalta.
 
Tapasimme vielä lopuksi ratsastuksenopettajan, joka on kymmenen vuotta työskennellyt Kilossa Neilikan emän Oksasimanan kanssa. Kerron vielä taustaa Neilikasta, jotta ymmärrätte miten persoonallisesta pienhevosesta on kyse. Olin suunnitellut hankkivani muutaman nuoren suomenpienhevostamman lisää ja Vermossa 2012 poninäyttelyssä tapasin Neilikan, joka myi itsensä minulle ei niinkään ulkonäöllään tai liikkeillään, vaan asenteellaan. Neilikka oli reissussa velipuolensa Hagelundin Aarteen kanssa ja oripoika alkoi haastaa siskoa riehumaan, yksi tiukka mulkaisu Neilikalta ja veli oli takaisin ruodussa. Ajattelin, että tuolla luonteella pärjää kyllä meidän tiukkojen tammojen laumassa. Puolivuotiaana kävin sitten hakemassa Neilikan kotiin. Laskimme sen laumaan ja kuten arvata saattaa, koko porukka oli perässä uteliaana uudesta tulokkaasta. Neilikka osoitti siinäkin heti viisautensa ja kykynsä lukea tilanteita seuraten koko ajan missä laitumen aidat ovat ja missä kulmat, välttäen joutumasta muiden kulmaan ahdistamaksi. Vähitellen kauempaa seuraili lauman hierarkiaa ja lähestyi niitä, joiden uskoi sen parhaiten ottavan mukaansa, viisaasti vältellen komentelevia kavereita. Eikä aikaakaan kun Neilikka seisoi heinäpaalilla muiden kanssa syömässä ja nousi lopulta johtajatamma Nastan viereen syömään. Neilikka ei ole riitaa haastava, vaan sen pelkät ilmeet ja kehonkieli riittää kertomaan muille missä raja kulkee. 
Neilikka oppi nopeasti ajolle, vaikka kärryistä kävimmekin lyhyen mutta napakan väittelyn. Sittemmin Neilikka on ollut toimiva niin rekiajelutuksissa kuin ajokursseillakin, on myös kurssilaisten hoidettavana käytävällä kärsivällisesti. 





Neilikka on erittäin älykäs, vahva niin fyysisesti kuin luonteeltaankin ja erittäin luotettava ja odotankin siitä yhtä parhaista työntekijöistäni. Tuolla hyppykapasiteetillaan se saattaa kyllä päästä kisojakin kiertämään. Tänä keväänä Neilikka lähtee astutettavaksi suomenpienhevosori Villin Vilkerillä ja ratsukoulutus aloiteaan syksyllä. 

-Lia

1 kommentti:

  1. Ihanan näköinen! Ja viisas nuori hevonen :-) suomenpienhevoset on parhaita ♡

    VastaaPoista